Hius7


Uudistumme

Tätä olemme odottaneet. Saamme avata teille, meidän tärkeimmille kulmakivillemme, asiakkaille uudistuneen, monipuolisemman Hius7:n, josta saat ihan pian koko ropan rempan, päästä varpaisiin asti. Kosmetologi ja Kynsiteknikko aloittavat työt meillä helmikuun aikana ja Hius7:sta tulee myös Kauneus7 ja Hyvinvointi7. Laajennamme tilojamme viereiseen liikehuoneistoon ja aloitamme koko puljun remontin siten, että joudumme pitämään liikkeen kiinni viikon 5, eli 30.1-4.2. Tänä aikana meillä on paljon tekemistä, mutta lupaamme että sinua odottaa raikkaampi liike, samaa vanhaa kodikasta tunnelmaa unohtamatta. Henkilökuntamme ei suinkaan remontissa vaihdu. Saamme vain mukaamme uutta verta. Samalla hierojamme Anu siirtyy "uudelle puolelle" saaden käyttöön huomattavasti entistä rauhallisemman tilan, jossa rentoutuminen on helppoa. Kosmetologillakin saat hengähtää ihan rauhassa, omassa tilassa. Kynsiteknikkomme ja meikkauspalvelu toimii luonnonvalossa aina kun se on mahdollista. (Pihalle ei tartte mennä). Föönit ja kampaajat raikaavat näinollen Hius7:n jo tutuiksi tulleissa tiloissa häiritsemättä muita. Toivomme että kun remonttimme valmistuu, olisi sinun entistä helpompi tulla meille, varata aika haluamaasi käsittelyyn ja viihtyisit kanssamme entistäkin paremmin.



Olemme uusi ghd-jälleenmyyjäsi

ghd-muotoiluraudat ovat hiustenmuotoilun aatelia. Kokeileppa kerran suoristaa, kihartaa ja tehdä laineita ghd:llä. Vanha rautasi tuntuu tämän jälkeen kahdelta kakkoskakkoselta jolla ei ole muotoiluraudan kanssa mitään tekemistä.. Nyt ghd toi markkinoille myös muotoilutuotesarjan joka yhdessä rautojen kanssa on melko jykevä paketti. Hius7:ssa ghd-experttinä toimii Karo. Go Karo :D

Katso lisätietoa tuotteista ja upeat opetusvideot rautojen käytöstä osoitteessa: http://www.ghdhair.com/fi


Saimme kiitosta hyvästä palvelusta!

Pirkanmaan Yrittäjät kiersi kesän 2009 aikana Pirkanmaata useissa eri tapahtumissa "Parasta Palvelua Pirkanmaalta"-teemalla.
Myös Hius7 sai kiitokset parhaasta palvelusta. Yritykset listattiin mm. Pirkanmaan Yrittäjä lehden sivuilla 19.8.2009 ilmestyneessä numerossa.

Suuri kiitos meitä äänestäneillle!!


Maksuasiaa!

Parturi-kampaamossa voit maksaa yleisimmillä korteilla ja käteisellä!


Infoa hiustenpidennyksistä!

Olemme saaneet kymmenittäin kyselyjä hiustenpidennyksistä. Tässä vastauksia muutamaan yleisesti kysyttyyn kysymykseen:

"Millä tekniikalla teillä tehdään hiustenpidennyksiä?"
- Teemme pidennyksiä tällä hetkellä  sinetti- ja teippitekniikalla.

"Kuinka pitkää hiusta on saatavilla?"
- Tavarantoimittajat joita käytämme, tarjoavat 30-55cm hiusta. Ja pidennyksen ei tietenkään tarvitse olla niin pitkää, vaan hiusta voidaan leikata ja kammata aivan kuten omaakin hiusta.

"Voiko pidennyshiusta värjätä tai permanentata?"

-Kyllä voi. Käyttämämme pidennyshius on 100% aitoa hiusta, jolloin sitä voi värjätä tai vaikkapa permanentata, kihartaa ja suoristaa. Käyttämämme pidennyshius on niin halutessasi myös kiharaa/laineikasta joka näyttää taipuisassa hiuksessa huomattavasti luonnollisemmalta kuin piikkisuora.

"Kuinka kauan pidennystä voi pitää?"
- Pidennys pysyy hyvänä 3-6kk, riippuen omien hiusten kasvuvauhdista. "Ponnarikelpoisena" pysyy tosin kauemminkin. Myös huolellisella hoidolla kotona on iso merkitys pidennyksen kestossa. Teippipidennyksessä suosittelemme huoltoa 2-3kk:n välein. Huollossa valuneita tai ylikasvaneita teippejä irrotellaan ja kiinnitetään uudelleen.

"Kuinka pitkä oman hiuksen täytyy olla jotta pidennykset saa?"

- Yleisesti käytetty mitta on 10cm. Kokemuksemme mukaan  parhaan ja ennenkaikkea luonnollisimman tuloksen saa kuitenkin hiukseen, joka on päälaelta väh. tuon 10cm pitkää, jotta oma hius ei "törrötä" pidennyksien päällä. On myös huomattavasti mukavamman näköistä kun pidennyshiuksia voidaan rikkoa omaan hiukseen sopiviksi niin ettei oman lyhyen tukan alta näy paksu tasapitkä "pidennystakis".

"Paljonko pidennys teillä maksaa?"

- Meillä hinta määräytyy sinettien lukumäärän mukaan. Yksi sinettihius maksaa (alk.)4.60€ / kpl. Normaalisti koko pään pidennykseen tarvitaan n.75 sinettiä, jolloin hinnaksi määräytyy n.345€. Kyseessä on siis kokonaishinta johon ei enää lisätä työkustannuksia tm. Teippipidennyksien kanssa hinta määräytyy kuten sineteissäkin, hiusten määrän mukaan. Hintahaarukka liikkuu 300-460€:n välillä.

Muuta!

Tiia on jäänyt äitiyslomille ja Taru toimii pääosin Lempäälän "toimipisteessä". Ota yhteyttä puhelimitse tai sähköpostilla, täällä ollaan, edelleen ;)

Ryhdy Hius7:n faniksi Facebookissa tästä!


 

Kysyttävää?

    Jos mieleesi jäi vielä jokin kysymys, jonka haluaisit tälle sivulle, tai henkilökohtaisen vastauksen, otathan yhteyttä hius7(ät)wippies.fi

Mutta millaiset?

Paikanpäällä on kirjoja ja lehtiä, jotka auttavat meitä yhdessä löytämään juuri sinulle sopivan mallin jos idea ei ole heti valmiina mielessä.

Style up!